Kroatia on monipuolinen matkakohde ja valokuvaajan paratiisi

Vanhat perinteiset etelänlomakohteet kuten Kanariansaaret ja Turkki ovat saaneet jo pitkään tehdä tilaa uusille tulokkaille, joista yksi suosituimmista on ehdottomasti Kroatia. Nyt tuntuukin siltä, että melkein kaikki ovat heränneet Kroatian kiehtovuuteen ja sinne uskaltaa lähteä yhä useampi reissuun. Kroatia on yksi kesän suosituimmista matkakohteista, kiitos maan edullisena pysyneiden hintojen, huikeiden luonnonpuistojen, vanhojen ja viehättävien pikkukaupunkien ja pakahduttavan upean rannikon.

Kroatia on hiukan tuntemattomampi maa kulttuurinsa puolesta meille suomalaisille, mutta kerrottakoon nyt, että sieltä löytyy esimerkiksi todella paljon musiikkitarjontaa, festivaaleja ympäri vuoden ja biletyksestä pitäville loistavia karkeloita. Lisäksi Kroatiasta löytyy maittavaa ruokaa ja ihmiset ovat ystävällisiä ja aina valmiita auttamaan. Mitä muuta voisi toivoa, etenkään kun moinen kohde löytyy Euroopasta muutaman tunnin lentomatkan päästä?

Jos olet jo päättänyt Kroatian olevan seuraava kohteesi, ei sitä varmasti tarvitse katua missään vaiheessa. Päätettäväksi jääkin, lähteekö mieluummin tutustumaan Dubrovnikin vanhaankaupunkiin, Korčulan kiehtovaan arkkitehtuuriin, Krkan ainutlaatuisiin vesiputouksiin, Mljetin suolajärviin vaiko kenties Splitin ja Pučišćan kirkkaansinisten vesien syleilemiin rantoihin. Toki nämä kaikki varmasti ottavat vastaan matkailijan, jonka vuoksi varsin moni päätyy kiertelemään maata autolla, jolloin yhdellä iskulla saa monta kärpästä.

 

upea-krka

Luonnonpuistoista löytyy paljon nähtävää ja kuvattavaa

Jos aikaa kuitenkin on rajoitetusti käytettävissä, Kroatiassa ehdottomasti käymisen arvoisia etenkin valokuvausta harrastavan näkökulmasta ovat Plitvice ja Krka. Ne ovat maan upeimpiin lukeutuvia luonnonpuistoja, joista löytyy monenmoista nähtävää ja hämmästeltävää. Kroatiaan matkailevien keskuudessa Plitvice on jo jonkinlainen ikoninen vierailukohde, mutta sille on syynsä. UNESCO:nkin maailmanperintökohteeksi nimetystä Plitvicestä löytyy huikeita vesiputouksia ja vehreitä metsiköitä.

Alue tarjoaa mainiot patikointimahdollisuudet reitteineen, joiden varrelta löytyy todella kaunista luontoa ja valokuvausmahdollisuuksia. Krkasta löytyy niin ikään hienoja vesiputouksia ja luontoja, vaikkei sillä UNESCO:n titteliä olekaan. Krka on hiukan pienempi ja kuuluu välimerelliseen ilmastovyöhykkeeseen, joka on huomattavissa hiukan erilaisessa kasvillisuudessa. Valokuvaajan kannalta Krka saattaa olla otollisempi kohde siksi, että siellä liikkuu jonkin verran vähemmän porukkaa ja täten se tarjoaa paremmat mahdollisuudet ottaa luontokuvia ilman, että paikalle täytyisi raahautua aamuvarhain ennen väkijoukkojen saapumista paikalle.

Krkan etu on myös se, että sinne on helpompi päästä kuin hiukan syrjempänä sijaitsevaan Plitviceen, jonka ympäristössä ei juurikaan ole muita turistien suosimia paikkoja. Oli miten oli, tarjoaa kumpi tahansa kohde varmasti eräitä maailman kauneimmista vesiputouksista ja luonnosta ihailtavaksi.

 

dubrovnikin-kaupunki

Oletko ollut joskus Pulassa?

Eräs monelle mieluinen kohde on myös vain muutamankymmenentuhannen asukkaan ihastuttava Pula. Tuskinpa kukaan suomalainen voisi vastustaa kiusausta kirjoittaa postikorttia kotiin ja kirjoittaa siihen: ”Olen Pulassa!”. Suurin osa Pohjoismaista Kroatiaan lentävistä turisteista valitsee kohteekseen Dalmatian rannalla sijaitsevan Splitin tai Dubrovnikin, mutta jos on kiinnostunut matkailemaan ennemminkin sellaisella alueella, johon aivan niin moni turisti ei ole vielä löytänyt, on Istrian niemimaalla lähellä Italian rannikkoa moniakin sellaisia kaupunkeja tarjolla. Yksi mielenkiintoisimmista on juurikin Pulan kaupunki, jonne on myös suoria lentoja.

Pula on todella vanha ja Kroatialle merkittävä kaupunki, josta löytyy 3000 tuhannen vuoden edestä historiaa ja kulttuuria koettavaksi. Pula on monipuolinen kohde, jonka vuoksi se sopiikin hyvin eri tyyppisille matkailijoille. Sen valttikortit ovat kuitenkin ennen kaikkea miellyttävä ilmasto, rauhalliset rannat ja tyyni merivesi, koskematon ja kaunis luonto sekä viininystäville runsain mitoin tasokasta viiniä maisteltavaksi. Dubrovnikissa käyneille Pula tuntuu varmasti hieman edullisemmalta ja rauhallisemmalta, joten tästä kannattaa nauttia, ennen kuin on liian myöhäistä. Paras aika vierailla Kroatiassa osuu toukokuun ja lokakuun välille, jolloin sää on parhaimmillaan ja kaikki paikat ovat auki.

 

kroatialaista-katutunnelmaa

Kommentoi

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivusto käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje